Mikä on parisuhde?
Parisuhde on kahden ihmisen välinen suhde joka perustuu ns. romanttiseen rakkauteen. Puhutaan “kemiasta” ja vetovoimasta.
Oletusarvona on että parisuhde johtaa “perheen” ja “kodin" perustamiseen. “Naimaikäisillä" tähän skenaarioon kuuluvat lapset ja syntyy ns. ydinperhe, länsimaisen yhteiskunnan perusta. Vaikka lapsia ei olisikaan, oletetaan useimmiten kuitenkin että parisuhde on pysyvä. "Sarjallinen polygamia” eli suhteesta toiseen siirtyminen ei kuulu julkilausuttuihin ihanteisiimme.
Parisuhde alkaa yleensä molemminpuolisesta rakastumisesta jossa on hullaantumisen piirteitä ja joka muistuttaa vaikutukseltaan kokaiinipilveä.
Englanniksi rakastumisvaihetta kutsuttaan nimellä Limerence (L). Se kestää tutkimusten mukaan n. 1,5-3 vuotta.
Sen jälkeen suhde joko päättyy tai se laskeutuu vaiheeseen, jota voi kuvata termillä Loving Attachment (LA). Kun L pysyy hengissä yhteisen hullaantumisen voimalla, niin LA on jotain joka sammuu jos sitä ei pidä liekissä. Se on tunneside joka vähitellen katkeaa jos suhteesta katoaa kipinä. Moni parisuhde päättyy kun LA:sta ei pidetä huolta vaan hukataan toinen arjen pyöritykseen, työkiireisiin, perhe-elämään.
Andrew G. Marshallin mukaan seuraavat asiat pitävät LA:n hengissä:
Parisuhde on kahden ihmisen välinen suhde joka perustuu ns. romanttiseen rakkauteen. Puhutaan “kemiasta” ja vetovoimasta.
Oletusarvona on että parisuhde johtaa “perheen” ja “kodin" perustamiseen. “Naimaikäisillä" tähän skenaarioon kuuluvat lapset ja syntyy ns. ydinperhe, länsimaisen yhteiskunnan perusta. Vaikka lapsia ei olisikaan, oletetaan useimmiten kuitenkin että parisuhde on pysyvä. "Sarjallinen polygamia” eli suhteesta toiseen siirtyminen ei kuulu julkilausuttuihin ihanteisiimme.
Parisuhde alkaa yleensä molemminpuolisesta rakastumisesta jossa on hullaantumisen piirteitä ja joka muistuttaa vaikutukseltaan kokaiinipilveä.
Englanniksi rakastumisvaihetta kutsuttaan nimellä Limerence (L). Se kestää tutkimusten mukaan n. 1,5-3 vuotta.
Sen jälkeen suhde joko päättyy tai se laskeutuu vaiheeseen, jota voi kuvata termillä Loving Attachment (LA). Kun L pysyy hengissä yhteisen hullaantumisen voimalla, niin LA on jotain joka sammuu jos sitä ei pidä liekissä. Se on tunneside joka vähitellen katkeaa jos suhteesta katoaa kipinä. Moni parisuhde päättyy kun LA:sta ei pidetä huolta vaan hukataan toinen arjen pyöritykseen, työkiireisiin, perhe-elämään.
Andrew G. Marshallin mukaan seuraavat asiat pitävät LA:n hengissä:
- Kuunteleminen
- Jakaminen
- Anteliaisuus, auttavaisuus (generosity)
- Fyysinen kontakti (halailu, koskettelu, seksi)
- Toisen kannustaminen
- Yhteinen huumori
- Se että on valmis menemään toisen puolesta pitkällekin ("the extra mile")
Jos LA kuolee, siitä tulee Affectionate Regard (AR). Se on tunne jota vanhemmat tuntevat lapsiaan kohtaan, veli siskoaan kohtaan, ystävät toisiaan kohtaan. Siinä ei ole romantiikkaa eikä kipinää.
Jos suhde päätyy AR-vaiheeseen, se on vakavassa vaarassa katketa. Pariskunta elää silloin enemmän kämppäkavereina kuin pariskuntana. Tässä vaiheessa on riskinä se että etsiydytään ulkopuoliseen suhteeseen hakemaan sitä limerenssiä joka parisuhteesta on kadonnut.
Tässä tilanteessa perinteinen parisuhdeterapia ryhtyy neuvomaan suhteen osapuolia siinä miten kipinä saataisiin uudelleen syttymään ja suhde pelastetuksi. Yhteiskuntamme sääntöjen mukaan parisuhde ei saisi päättyä vaan sen pitäisi jatkua “kunnes kuolema meidät erottaa”. Kaikki poikkeama tästä ihanteesta nähdään epäonnistumisena.
Ja totta onkin että perheen hajoaminen on lähes aina tuskallista, kaikille perheen jäsenille, erityisesti siksi että koko yhteiskuntamme rakentuu ydinperheen varaan. Toisinkuin esiteollisissa kulttuureissa, jossa perhemuoto on laajennettu kattamaan eri sukupolvia ja sukulaisuussuhteita, länsimaissa parisuhteen osapuolet joutuvat kannattelemaan kaikkea sitä mikä liittyy ns. työvoiman uusintamiseen: lasten hankkimista ja kasvatusta ja elatusta. Se on suuri taakka. Kun sitten parisuhde hajoaa (usein juuri näiden perhepaineiden ja -oletusten takia), hajoaa perhekin.
Perheyksikön säilymisellä katsotaan siis olevan tietty arvo sinänsä. Mutta entä parisuhde? Jos se irrotetaan perheestä, onko mitään perusteita pitää loppuelämän kestävää parisuhdetta ihanteena? Onko se edes realistista?
Tätä voisit hieman pohdiskella ennen kuin siirrytään seuraavaan osioon!
Tässä tilanteessa perinteinen parisuhdeterapia ryhtyy neuvomaan suhteen osapuolia siinä miten kipinä saataisiin uudelleen syttymään ja suhde pelastetuksi. Yhteiskuntamme sääntöjen mukaan parisuhde ei saisi päättyä vaan sen pitäisi jatkua “kunnes kuolema meidät erottaa”. Kaikki poikkeama tästä ihanteesta nähdään epäonnistumisena.
Ja totta onkin että perheen hajoaminen on lähes aina tuskallista, kaikille perheen jäsenille, erityisesti siksi että koko yhteiskuntamme rakentuu ydinperheen varaan. Toisinkuin esiteollisissa kulttuureissa, jossa perhemuoto on laajennettu kattamaan eri sukupolvia ja sukulaisuussuhteita, länsimaissa parisuhteen osapuolet joutuvat kannattelemaan kaikkea sitä mikä liittyy ns. työvoiman uusintamiseen: lasten hankkimista ja kasvatusta ja elatusta. Se on suuri taakka. Kun sitten parisuhde hajoaa (usein juuri näiden perhepaineiden ja -oletusten takia), hajoaa perhekin.
Perheyksikön säilymisellä katsotaan siis olevan tietty arvo sinänsä. Mutta entä parisuhde? Jos se irrotetaan perheestä, onko mitään perusteita pitää loppuelämän kestävää parisuhdetta ihanteena? Onko se edes realistista?
Tätä voisit hieman pohdiskella ennen kuin siirrytään seuraavaan osioon!
No comments:
Post a Comment