Keitä ne on ne sankarit?

Ennenkuin jatketaan parisuhdepohdiskelua niin on pakko hieman miettiä keitä me oikeastaan olemme, me jotka parisuhteen muodostamme. Parisuhdettahan ei ole ilman ihmisiä jotka sen muodostavat eikä se ole mikään olento jolla olisi oma tahtonsa.

Useimmat perhe- ja parisuhdeterapeutit keskittyvät kriisitilanteessa parisuhteen pelastamiseen. Minun kokemuksen tuoma kantani on se että parisuhdekriisin sattuessa pitäisi pelastaa sen osapuolet.

Kun Titanic uppoaa, ei kannata ryhtyä pelastamaan Titanicia vaan siinä matkustaneet ihmiset.

Kun parisuhde on kriisissä, pitäisi peli viheltää poikki ja ottaa aikalisä. Niin kauan kun osapuolet voivat huonosti, ei kannattaisi tehdä mitään äkkiliikkeitä mihinkään suuntaan.

Voi silti olla että erilleenmuutto joksikin aikaa olisi järkevää. Monet tuntuvat arastelevan tätä ratkaisua mutta uskon että pieni pesäero antaisi suhteen osapuolille aikaa ja tilaa saada selkeyttä ajatuksiinsa.

Mutta päätös lopullisesta erosta on silti eri asia. Sellaisesta päättäminen vaatii mielen kirkautta. Tunnekuohun vallassa ihmiset harvoin tekevät järkeviä päätöksiä. Kun sellainen iskee, kannattaisi vetää henkeä ja odottaa hieman.

Amerikkalainen spirituaalinen opettaja Esther Hicks sanoo ettei kannattaisi tehdä mitään päätöksiä ja ratkaisuja ellei ole ns. hyvillä taajuuuksilla. Hän käyttää ilmaisua “high flying disc”. Vain voidessaan hyvin voi ihminen tehdä hyviä päätöksiä. Kysymys on tietenkin nyt se miten kukaan voi voida hyvin keskellä parisuhdekriisiä. Estherin vastaus on että ihmisellä on ylipäänsä vain yksi tehtävä: yrittää päästä mahdollisimman suuren onnellisuuden tilaan ja pysyä siellä.

Hänen mukaansa ihminen voi onnellistaa itsensä aina, olivat ulkoiset olosuhteet mitkä hyvänsä. Hänen edustamansa filosofian mukaan ihmisen mielentila ei siis ole olosuhteiden seurausta vaan siitä miten olosuhteisiin reagoimme. Joogit sanovat ettei stressi johdu siitä mitä tapahtuu vaan siitä miten suhtaudumme siihen mitä tapahtuu. Mutta tästä lisää myöhemmin.

Keitä me siis oikeasti olemme - me ihmiset jotka olemme parisuhteiden osapuolia?

Tässä vaiheessa esitän sen ihmiskäsityksen joka on vallitseva siinä maailmankuvassa jonka minä olen viime vuosina omaksunut ja jonka tunnetuimpia edustajia ovat Eckhart Tolle ja Deepak Chopra, vain kaksi mainitakseni. Kummankin ajattelussa on nähtävissä  itämaisia, erityisesti intialaisia, vaikutteita mutta pohjimmiltaan he edustavat kaikkien suurten maailmanuskontojen ja -filosofioiden yhteistä ydintä.

Sitä mitä minä tässä kirjoitan leimaa siis tietyllä tavalla “hengellinen” (spiritual) lataus mutta toivon ettet nyt kiinnitä siihen liiaksi huomiota etkä pelkää sitä. En ole aivopesemässä sinua - ja aivopesu onkin tässä hyvä termi sillä edustamani filosofian ihmiskuvassa on elementtejä jotka saavat tukea uusimmalta aivotutkimukselta. 

Se miksi tuon tähän ihmissuhdepohdintaan henkistä näkökulmaa johtuu siitä että se on ainakin minua suuresti auttanut paitsi ymmärtämään, myös ratkaisemaan niitä ongelmia joita olen kohdannut. 

Ihminen ei ole vain liikkuvaa ja ajattelevaa biomassaa joka toimii ennalta-arvattavasti ja ehdollistuneesti kuten Pavlovin koira.  

Ihmisellä on ensinnäkin tietoisuus. Tietoisuus on asia joka on edelleen arvoitus aivotutkijoille ja psykologeille. Osa tutkijoista ajattelee edelleenkin että aivot ovat koneen kaltainen tiedonkäsittely-yksikkö ja tietoisuus on aivojen tuote. Tässä katsannossa tietoisuutta ei siis ole ihmisen fyysisestä ruumiista riippumatta. Kun ihminen kuolee, hänen aivonsa lakkaavat toimimasta ja tietoisuus katoaa. End of story.

Toiset tutkijat sanovat ettei asia ole näin yksinkertainen. Tietoisuuden tutkijat puhuvat Helposta ja Hankalasta Ongelmasta (Easy and Hard Problem). Helppo ongelma (esim. Freudin mukaan) käsittelee tietoisten ja tiedostamattomien ajatusten eroa. Ihminen toimii tietoisesti (esim. suunnittelee tulevaa lomamatkaa) ja tiedostamattomasti (esim. osaa pitää kynää kädessään ajattelematta miten sen tekee).

Hankala ongelma taas liittyy aivojen tuottamiin subjektiivisiin kokemuksiin. Yksinkertaistaen: kuka on se joka ajattelee ajatuksemme. 

Kuka Arto oikeastaan on?

Ns. rajatilakokemukset (Near Death Experience, Out of Body Experience) ovat haastaneet tieteellisiä tietoisuuskäsityksiä. On ihmisiä jotka ovat kokeneet kliinisen kuoleman (aivosähkökäyrä on ollut suora eikä aivoissa siis ole ollut toimintaa) ja kyenneet jälkeenpäin tarkasti kuvailemaan esim. leikkaussalin välineistöä, värejä ja hoitohenkilökunnan vaatetusta. Tästä on siis päätelty että ihmisen tietoisuus ei ole aivojen tietojenkäsittelyn tulosta vaan jotain muuta. Mitä muuta - sitä ei kukaan tiedä.

Kvanttifysiikka sotkee pakkaa entisestään. Kvanttitasolla hiukaset (joista ihminenkin koostuu) käyttäytyvät niin oudosti ja ennalta-arvaamattomasti että sen rinnalla spirituaaliset tulkinnat tuntuvat hyvin laimeilta. Kvanttihiukkanen voi tavallaan olla useassa paikassa samaan aikaan, se voi olla materiaa ja energiaa samanaikaisesti ja se käyttäytyminen riippuu siitä onko se tarkkailun kohteena. Tämä johtaa spekulaatioihin esim. rinnakkaistodellisuuksista ja sen sellaisista asioista joihin ei nyt kannata mennä. Mainitsen kvanttifysiikan tässä van siksi että se näyttäisi olevan se madonreikä jota pitkin tiede ja henkisyys kohtaavat.

Mutta takaisin siihen kuka Arto on.

Artolla on tietoisuus ja se on todennäköisesti aivan erilainen kuin kenenkään muun tietoisuus. Kukaan ei koe maailmaa siten kuin Arto. Kun Arto poistuu näiltä taajuuksilta, hän vie maailmankaikkeutensa mukanaan. Kenenkään suussa mansikkajäätelö ei maistu samalta kuin Arton eikä kukaan saa kauniista auringonlaskusta samanlaista tunnetta kuin Arto.

Lisäksi Artossa on kaksi puolta: Ego ja Korkeampi tietoisuus.

Ego on Arton elämän aikana muodostunut rooli joka koostuu hänen kokemuksistaan, oppimastaan, näkemästään, omaksumastaan. Se on sosiaalinen minä. Se on reaktiota siihen millaisena Arto on maailman kokenut. Ego on se jota Arto ajattelee kun hän ajattelee itseään: monieronnut kylmä pisnesmies. Ego on kateellinen, kilpailunhaluinen, pikkumainen, mustasukkainen, riidanhaluinen ja kunnianhimoinen.

Onneksi Arto ei ole Ego. Todellinen Arto on jotain aivan muuta. Jotkut kutsuvat tätä muuta Korkeammaksi Tietoisuudeksi (Higher Consciousness), Korkeammaksi Minäksi (Higher Self), Sieluksi tai Sielu-Minäksi (Soul-Self). Tämä joku on se joka tekee Artosta Arton. 

Oppi-isäni ovat sitä mieltä että oikea Arto on kuolematon ja ikuinen. Hän on puhdasta rakkautta. Hän on kaiken pikkumaisuuden yläpuolella. Hänellä on kaikki se viisaus mikä ihmisellä pitää olla jotta hän voisi elää hyvän elämän. 

Ongelma on että Arto ei ehkä ole yhteydessä tähän todelliseen minäämme. Se on tavallinen ongelma ja itseasiassa kaikkien - erityisesti parisuhdeongelmien - syy. Olemme hukassa itseltämme ja se heijastuu suhteeseemme muihin ihmisiin. 

Tässä tuli nyt paljon tietoa joten jätän sinut miettimään näitä asioita. Esim: uskotko sielu-minääsi? Tunnistatko Egon itsessäsi? 

Kuka sinä, Arto, oikeastaan olet?