Useimmat perhe- ja
parisuhdeterapeutit keskittyvät kriisitilanteessa parisuhteen pelastamiseen.
Minun kokemuksen tuoma kantani on se että parisuhdekriisin sattuessa pitäisi
pelastaa sen osapuolet.
Kun Titanic uppoaa,
ei kannata ryhtyä pelastamaan Titanicia vaan siinä matkustaneet ihmiset.
Kun parisuhde on
kriisissä, pitäisi peli viheltää poikki ja ottaa aikalisä. Niin kauan kun
osapuolet voivat huonosti, ei kannattaisi tehdä mitään äkkiliikkeitä mihinkään
suuntaan.
Voi silti olla että
erilleenmuutto joksikin aikaa olisi järkevää. Monet tuntuvat arastelevan tätä
ratkaisua mutta uskon että pieni pesäero antaisi suhteen osapuolille aikaa ja
tilaa saada selkeyttä ajatuksiinsa.
Mutta päätös
lopullisesta erosta on silti eri asia. Sellaisesta päättäminen vaatii mielen
kirkautta. Tunnekuohun vallassa ihmiset harvoin tekevät järkeviä
päätöksiä. Kun sellainen iskee, kannattaisi vetää henkeä ja odottaa hieman.
Amerikkalainen
spirituaalinen opettaja Esther Hicks sanoo ettei kannattaisi tehdä mitään
päätöksiä ja ratkaisuja ellei ole ns. hyvillä taajuuuksilla. Hän käyttää
ilmaisua “high flying disc”. Vain voidessaan hyvin voi ihminen tehdä hyviä
päätöksiä. Kysymys on tietenkin nyt se miten kukaan voi voida hyvin keskellä
parisuhdekriisiä. Estherin vastaus on että ihmisellä on ylipäänsä vain yksi
tehtävä: yrittää päästä mahdollisimman suuren onnellisuuden tilaan ja pysyä
siellä.
Hänen mukaansa
ihminen voi onnellistaa itsensä aina, olivat ulkoiset olosuhteet mitkä hyvänsä.
Hänen edustamansa filosofian mukaan ihmisen mielentila ei siis ole olosuhteiden
seurausta vaan siitä miten olosuhteisiin reagoimme. Joogit sanovat ettei
stressi johdu siitä mitä tapahtuu vaan siitä miten suhtaudumme siihen mitä
tapahtuu. Mutta tästä lisää myöhemmin.
Keitä me siis oikeasti
olemme - me ihmiset jotka olemme parisuhteiden osapuolia?
Tässä vaiheessa
esitän sen ihmiskäsityksen joka on vallitseva siinä maailmankuvassa jonka minä
olen viime vuosina omaksunut ja jonka tunnetuimpia edustajia ovat Eckhart Tolle
ja Deepak Chopra, vain kaksi mainitakseni. Kummankin ajattelussa on nähtävissä
itämaisia, erityisesti intialaisia, vaikutteita mutta pohjimmiltaan he
edustavat kaikkien suurten maailmanuskontojen ja -filosofioiden yhteistä
ydintä.
Sitä mitä minä
tässä kirjoitan leimaa siis tietyllä tavalla “hengellinen” (spiritual) lataus
mutta toivon ettet nyt kiinnitä siihen liiaksi huomiota etkä pelkää sitä. En
ole aivopesemässä sinua - ja aivopesu onkin tässä hyvä termi sillä edustamani
filosofian ihmiskuvassa on elementtejä jotka saavat tukea uusimmalta
aivotutkimukselta.
Se miksi tuon tähän
ihmissuhdepohdintaan henkistä näkökulmaa johtuu siitä että se on ainakin minua
suuresti auttanut paitsi ymmärtämään, myös ratkaisemaan niitä ongelmia joita
olen kohdannut.
Ihminen ei ole vain
liikkuvaa ja ajattelevaa biomassaa joka toimii ennalta-arvattavasti ja
ehdollistuneesti kuten Pavlovin koira.
Ihmisellä on
ensinnäkin tietoisuus. Tietoisuus on asia joka on edelleen arvoitus
aivotutkijoille ja psykologeille. Osa tutkijoista ajattelee edelleenkin että
aivot ovat koneen kaltainen tiedonkäsittely-yksikkö ja tietoisuus on aivojen
tuote. Tässä katsannossa tietoisuutta ei siis ole ihmisen fyysisestä ruumiista
riippumatta. Kun ihminen kuolee, hänen aivonsa lakkaavat toimimasta ja tietoisuus
katoaa. End of story.
Toiset tutkijat
sanovat ettei asia ole näin yksinkertainen. Tietoisuuden tutkijat puhuvat
Helposta ja Hankalasta Ongelmasta (Easy and Hard Problem). Helppo ongelma
(esim. Freudin mukaan) käsittelee tietoisten ja tiedostamattomien ajatusten
eroa. Ihminen toimii tietoisesti (esim. suunnittelee tulevaa lomamatkaa) ja
tiedostamattomasti (esim. osaa pitää kynää kädessään ajattelematta miten sen
tekee).
Hankala ongelma
taas liittyy aivojen tuottamiin subjektiivisiin kokemuksiin. Yksinkertaistaen:
kuka on se joka ajattelee ajatuksemme.
Kuka Arto
oikeastaan on?
Ns.
rajatilakokemukset (Near Death Experience, Out of Body Experience) ovat
haastaneet tieteellisiä tietoisuuskäsityksiä. On ihmisiä jotka ovat kokeneet
kliinisen kuoleman (aivosähkökäyrä on ollut suora eikä aivoissa siis ole ollut
toimintaa) ja kyenneet jälkeenpäin tarkasti kuvailemaan esim. leikkaussalin
välineistöä, värejä ja hoitohenkilökunnan vaatetusta. Tästä on siis päätelty että
ihmisen tietoisuus ei ole aivojen tietojenkäsittelyn tulosta vaan jotain muuta.
Mitä muuta - sitä ei kukaan tiedä.
Kvanttifysiikka
sotkee pakkaa entisestään. Kvanttitasolla hiukaset (joista ihminenkin koostuu)
käyttäytyvät niin oudosti ja ennalta-arvaamattomasti että sen rinnalla
spirituaaliset tulkinnat tuntuvat hyvin laimeilta. Kvanttihiukkanen voi
tavallaan olla useassa paikassa samaan aikaan, se voi olla materiaa ja energiaa
samanaikaisesti ja se käyttäytyminen riippuu siitä onko se tarkkailun kohteena.
Tämä johtaa spekulaatioihin esim. rinnakkaistodellisuuksista ja sen sellaisista
asioista joihin ei nyt kannata mennä. Mainitsen kvanttifysiikan tässä van siksi
että se näyttäisi olevan se madonreikä jota pitkin tiede ja henkisyys
kohtaavat.
Mutta takaisin
siihen kuka Arto on.
Artolla on
tietoisuus ja se on todennäköisesti aivan erilainen kuin kenenkään muun
tietoisuus. Kukaan ei koe maailmaa siten kuin Arto. Kun Arto poistuu näiltä
taajuuksilta, hän vie maailmankaikkeutensa mukanaan. Kenenkään suussa mansikkajäätelö
ei maistu samalta kuin Arton eikä kukaan saa kauniista auringonlaskusta
samanlaista tunnetta kuin Arto.
Lisäksi Artossa on
kaksi puolta: Ego ja Korkeampi tietoisuus.
Ego on Arton elämän
aikana muodostunut rooli joka koostuu hänen kokemuksistaan, oppimastaan,
näkemästään, omaksumastaan. Se on sosiaalinen minä. Se on reaktiota siihen
millaisena Arto on maailman kokenut. Ego on se jota Arto ajattelee kun hän
ajattelee itseään: monieronnut kylmä pisnesmies. Ego on kateellinen,
kilpailunhaluinen, pikkumainen, mustasukkainen, riidanhaluinen ja
kunnianhimoinen.
Onneksi Arto ei ole
Ego. Todellinen Arto on jotain aivan muuta. Jotkut kutsuvat tätä muuta
Korkeammaksi Tietoisuudeksi (Higher Consciousness), Korkeammaksi Minäksi
(Higher Self), Sieluksi tai Sielu-Minäksi (Soul-Self). Tämä joku on se joka
tekee Artosta Arton.
Oppi-isäni ovat
sitä mieltä että oikea Arto on kuolematon ja ikuinen. Hän on puhdasta
rakkautta. Hän on kaiken pikkumaisuuden yläpuolella. Hänellä on kaikki se
viisaus mikä ihmisellä pitää olla jotta hän voisi elää hyvän elämän.
Ongelma on että
Arto ei ehkä ole yhteydessä tähän todelliseen minäämme. Se on tavallinen
ongelma ja itseasiassa kaikkien - erityisesti parisuhdeongelmien - syy. Olemme
hukassa itseltämme ja se heijastuu suhteeseemme muihin ihmisiin.
Tässä tuli nyt
paljon tietoa joten jätän sinut miettimään näitä asioita. Esim: uskotko
sielu-minääsi? Tunnistatko Egon itsessäsi?
Kuka sinä, Arto,
oikeastaan olet?